Welcome to Michigan!: syyskuuta 2015

Nyt on jo vierähtänyt kaksi viikkoa täällä Michiganissa :O Aika on mennyt tosi nopeasti..Englanti sujuu jo hienosti, vaikka tottakai välillä tulee unohduksia ja kielioppi virheitä. Jostain syystä sekoilen "she" ja "he" sanojen kanssa - kun haluan sanoa "he" sanon "she" ja toistenpäin :D Monet ovat kuitenkin kehuneet puhumistani ja jopa luulleet, että puhun englantia äidinkielenenäni.
Eniten totuttelua on vaatinut se, etten pääse menemään täällä itekseni mihinkään, koska busseja ei ole ja välimatkat on pitkät. Välillä se on turhauttanut tosi paljon, mutta onneksi hostvanhempani vievät minut aina jos on tarve. Pitää vain rohkeasti kysyä eikä ajatella, että on taakaksi vanhemille - he ovat tottuneet kuskaamaan lapsia joka paikkaan. Itse en kuitenkaan viitsi pyytää joka viikko viemään 45min päähän shoppailemaan tms :D

Tulen todella hienosti toimeen perheeni kanssa, vaikka he kiusoittelevat minulle kokoajan esimerkiksi kuinka "vähän" syön... Kaksi hodaria on liian vähän amerikkalaiselle päivälliseksi, mutta minulle liikaa :D Ravintoloidenkin ruoka-annokset ovat suuria, joten minulla jää usein melkein puolet syömättä.
Usein löydän perheen kissan, mr. picklesin (tyttö) nukkumasta sängylläni. Pickles on tehnyt minusta kissaihmisen todellakin...<3 Hostmom kertoi, että kissa tuli heille siten, että ensimmäinen omistaja oli muuttamassa ja oli viemässä picklesiä lopettavaksi, koska ei halunnut sitä mukaansa niin perheeni otti kissan. En tajua kuka ei pitäisi tuosta kissasta ;( Perheen kaksi labradorin noutajaa, Jourdan (6v.) ja Maya (4v.) ovat myös tosi ihania. Maya etenkin näyttää pitävän minusta. Aina, kun olen sohvalla olohuoneessa 40kg Maya tunkee syliini hinnalla millä hyvänsä :D

Olen päässyt jo vähän olemaan cow girl! Olen jo ollut traktorin kyydissäkin :) Heti kolmantenani päivänä autoin ajamaan yhden lehmän traileriin ...Täytyy sanoa, että kyllä pelotti sillon. Varsinkin, kun ryhmä isoja hermostuneita lehmiä juoksi suoraa minua kohti :D Eiväthän lehmät ole ilkeitä eläimiä, mutta tunsin itseni todella pieneksi. Mutta tykkään silti asua täällä keskellä ei mitään - ihanaa vaihtelua kaupunkiin!

Sain vihdoin jenkkikännykän melkein kahden viikon säätämisen ja hermojen raastamisen jälkeen. Ajatuksena oli käyttää täällä yhteydenpitoon vanhaa Suomesta ostettua Iphone4S, mutta se olikin lukittu eli se ei toimi USA:ssa. Yritimme ostaa prepaidia viime vuoden vaihtarin kännykkään ja perheen vanhaan Samsungin puhelimeen, mutta nekään ei toimineet...Nyt sitten vihdoin, kun vanhempani vaihtoivat Iphone4 kännykkänsä Iphone 5C kännyköihin, keksimme, että voisin ihan hyvin käyttää jommankumman Iphone4. Maksan $45/kk rajattomasta tekstaamisesta ja puhumisesta - hintaan ei sisälly nettiä yhtään. Onneksi kotona ja koulussa on ihan hyvä wifi-yhteys.

Olen aloittanut koulun lentopallo freshmen joukkueessa 2,5tuntia päivässä, 5-6 kertaa viikossa. Joukkueita on siis kolme: varsity, junior varsity ja freshmen. Kaikki minun joukkuelaiset ovat 3-5 vuotta minua nuorempia ja aloittavat nyt high schoolin. En tosiaan olettanutkaan, että pääsisin parempaan joukkueeseen, koska minulla ei ole kokemusta lentopallosta kuin vain muutama kerta liikuntatunnilta. Joka päivä asiat sujuu vähän paremmin, vaikken ole vielä päässyt pelaamaan peleissä. Joukkuelaiset kannustavat minua ja kahta muuta vaihtaria aina, joka lisää tietysti intoa harjoitella enemmän ja enemmän...Marraskuussa aloitan uinnin ja heillä on muutaman kerran viikossa myös aamutreenejä :O

Lauantaina 5.9.2015 menin hostäitini ja hostsiskoni kanssa päiväksi todella kauniille Mackinac -saarelle, joka sijaitsee Lake Michiganissa noin kolmen tunnin ajomatkan päässä Bannisterista. Saarella on sisällissodan aikainen linnoitus ja Michiganin kuvernöörin sekä rikkaiden ihmisten kesäasuntoja. Saarella ei ole autoja yhtään, joten hevoset toimivat autoina sekä oli mahdollisuus vuokrata pyöriä koko päiväksi.
Vuokrasimme hevoset tunniksi ja koin elämäni ensimmäisen lännenratsastukseni...satula on todella kova verrattuna koulusatulaan, joten nyt on kipeä peppu ja ohjia pidettiin löysällä vain yhdessä kädessä, joten varsinkin alkuun tunsin oloni aika turvattomaksi, koska minulla ei ollut mitään kontrollia hevoseeni :O Hevoseni oli kuitenkin tosi helppo ja kulki vain toisen hepan perässä, joten sain katsella maisemia rauhassa ilman, että tarvitsisi kokoajan katsoa mihin heppa menee!