Hawaiin jälkeinen viikko on ollut tosi rankka ja suorastaan masentava, koska sydämmeni jäi Waikiki beachille - tulin takaisin Michiganiin sopivasti ennen lumimyrskyä -_-.
Uin vain yhdet harkat ennen kauden päätöskisoja. Sain itse valita kaksi lajia, mitä haluan uida. Valitsin 100rintaa ja 50vaparia sekä valmentaja laittoi mut kahteen viestiin, joihin pääsi neljä nopeinta poikaa/tyttöä. Minulla oli kovat paineet päästä 100rinnassa finaaliin 12 parhaan joukkoon. Alustavalla aikalistalla olin sijalla 12., mutta koska en ollut uinut viikkoon oli mahdollista, että aikani olisi hidas. Semifinaalien jälkeen luulin, etten pääsisi finaaliin, vaikka vähensin aikaani 0.3sekunilla. Harvemmin olen ollut niin pettynyt kuin silloin...Tauon jälkeen ihmetyksekseni huomasin, että olen edelleen sijalla 12. eli finaalit kutsui!!!! Pakkohan siinä oli pieni voittotanssi vetää, koska olin ainoa tyttö finaalissa ja mitalli oli nyt taattu! Mahiksia olla 11. tai parempi ei ollut, koska 11. finalisti oli viisi sekuntia minua nopeampi.
50vaparin finaalista jäin pois 0,5sekunilla, mutta se ei haitannut, koska hyvä kaverini otti 12. sijan ja minä 13.
Viesteissä saimme sijat 6. ja 4. Molemmissa olimme ainoa tyttöjoukkue, joten sekin oli mahtava tunne, ettei jääty vikoiksi!!
Kokonaispisteissä oltiin 2/5 joukkueesta, mikä oli ihmeellistä, koska yleensä ollaan vikoja!
Kymmenen tunnin ja kolmen mitallin jälkeen väsytti kyllä, mutta pidettiin bussissa voittobileet kaverini kanssa silti :D
Taakse jäi elämäni rankimmat kolme kuukautta. Ekoissa harkoissa valkku sanoi, että hän saa meidät joko lopettaman tai itkemään tämän kauden aikana. Sovimme kahden kaverini kanssa, ettei luovuteta, vaikka mikä olisi! Kaksi kertaa itkin olkapää kivun takia, mutta en lopettanut, koska sisu!!! Uinti on kouluni rankin laji ja kaikki kunnioittaa niitä, jotka selviää kauden loppuun. Tällä kaudella ennätykselliset 35uimaria selvisi, joista suurinosa oli ekan vuoden uimareita. Ei olla alueen parhaimpia joukkueita, mutta monet muut joukkueet sanovat, että meitä vastaan on kiva uida, koska kannustetaan muita ja ollaan reiluja. Ovid-Elsie International Swimming Team jää mieleeni parhaimpana urheilujoukkueena, missä olen ikinä ollut.
Viimeinen kuukausi mun osalta meni vähän huonosti olkapäiden takia, joka esti minua tulemaan nopeammaksi. Täytyy nyt vain toivoa, ettei olkapäiden puristuneet hermot haittaa jatkossa, kun urheilen.
Paras muisto uinnista on, kun joulukuussa uin 200sekariviestissä viittä poikajoukkeutta vastaan. Olin viestijoukkueeni ankkuri. Muistan, kun seisoin starttiblokilla odottamassa vuoroani ja katsoin viereisen joukkueen vikaa uimaria. Olin ihan varma, että häviäisin kyseiselle pojalle, koska hän näytti tosi nopealta ja joukkueidemme kolmannet uimarit uivat lähes samaa vauhtia. Sain pienen etumatkan. 50jaardin aikana kuulin, kuinka kaikki huusi epätavallisen kovaa 'GO GO GO!!!!!!!'. Kun pääsin maaliin, kysyin muilta viestijoukkueeni tytöiltä, jos voitimme viereisen radan pojat. He vain huusivat 'JOOOO!!!' ja samalla viereisen radan pojat katsoivat meitä, kun tuuletimme ja he näyttivät niin vihaisilta, kun hävisivät tytöille :D. Valmentajat olivat ylpeitä meistä. Seuraavissa kisoissa uimme usein samalla kokoonpanolla 200sekariviestit.
Tältä kaudelta minulle jäi isot uimarihartiat, kipeät olkapäät, iso ruokahalu, paljon uusia kavereita sekä onnistumisen tunteita! Tulen aidosti ikävöimään joukkuettani.
Nyt on viikon tauko urheilusta, jonka jälkeen aloitan kokonaan uuden lajin, tenniksen. Saa nähdä miten se sujuu, mutta ainakin saan viettää viimeiset kolme kuukautta yhdessä kolmen parhaimman ystäväni kanssa <3
- Sonja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti